Fifan puheenjohtaja Gianni Infantino on luvannut käynnistää riippumattoman arvioinnin järjestön hallinnosta, uutisoi The Guardian. Guardian kertoi jo viime kuussa, että useat kansalliset lajiliitot va ...
Suvi Hartlin on toiminut Lotto-arvontojen juontajana lokakuusta 2018, pian siis kahdeksan vuotta.
Optan supertietokone on päivittänyt nyt viiden ottelukierroksen jälkeen ennusteensa Valioliigan lopullisesta sarjataulukosta.
Säätiöllä ja vanhuksen omaisilla on keskenään risteävät näkemykset siitä, oliko lahjoituksen tehnyt Kaino Nurminen oikeustoimikelpoinen.
Red Bullin F1-kuljettaja Isack Hadjar palaa kilparadoille kolmen osakilpailun tauon jälkeen. Red Bull ilmoitti maanantaina, että rannevammastaan toipunut Hadjar ajaa Azerbaidzhanin GP:ssä Bakussa täll ...
Keskusrikospoliisi ei aio esittää jatkoa vakoilusta epäillyn kahden miehen vangitsemiselle Helsingin käräjäoikeudessa, koska ...
Jääkiekon kolminkertainen Suomen mestari Julius Junttila on lopettanut pelaajauransa. – Kauden jälkeen tein lopullisen päätöksen, eikä se ole kaduttanut, 35-vuotias Junttila sanoi Kalevalle. Junttila ...
Valkoisen talon lehdistöpoolin kamerat eivät toistaiseksi taltioi Yhdysvaltain presidentin tilaisuuksia ja esiintymisiä. Tilanteen seuraukset näkyvät videolla, joka on herättänyt huvitusta sosiaalises ...
Poliisi joutui puuttumaan Espoossa viikonlopun aikana kahteen välikohtaukseen, jotka liittyivät vaalityöhön. Lauantaina ...
Anna Hanski ja Sami Helenius reflektoivat Huomenta Suomessa TTK-urakkaansa. Sunnuntaina Tanssii tähtien kanssa -taipaleensa ...
Nyt ulos kokoonpanosta on pudotettu hyökkääjätähti Maxime Fortier, edellisellä liigakaudellaan SM-liigan parhaaksi puolustajaksi valittu Matt Caito ja SHL-hankinta Valtteri Pulli. Kukaan heistä ei ...
Tapaus sattui sunnuntaina Espoon Kivenlahdessa. Kuljettaja pakeni paikalta. Poliisi sai sunnuntaina iltapäivällä tehtävän ...
Some results have been hidden because they may be inaccessible to you
Show inaccessible results