Kun kalasääskien eli sääksien suojeluohjelma käynnistyi Suomessa 1970-luvun alussa, ympäristömyrkyistä huolestuneet luonnonystävät halusivat osaltaan selvittää petolintujen selviytymistä.
Kirjoituksessaan Jarmo Nahkamäki (KSML 22.9.) toteaa haluavansa kirkon, joka uskaltaa olla kirkko. Hänen mukaansa tämä ...
Jyväskyläläisessä teollisuusyrityksessä työskennellyt särmääjä sai vakavat vammat käteensä syyskuussa 2023 sattuneessa ...
Taitettu indeksi köyhdyttää eläkkeellä: Taitettu indeksi on heikentänyt työeläkkeitä 30 vuotta. Päättäjät kertovat, ettei ...
Nepalin rajut tulvat ja maanvyörymät elokuussa olivat varoitus ilmastonmuutoksen etenemisestä koko maailmalle, sanoi maan ...
Yhdysvaltain maahanmuuttovalvonta on yhä militarisoidumpaa ja väkivaltaisempaa, arvioi ihmisoikeusjärjestö Amnesty ...
Roomalaiskatolilaisten johtaja paavi Leo aloittaa tänään nelipäiväisen vierailunsa Ranskaan. Presidentti Emmanuel Macron ...
Iranin presidentti Masoud Pezeshkianin mukaan Yhdysvaltojen on päätettävä, haluaako se lopettaa sodan Iranin kanssa.
Kahvilaketju Starbucks sulkee lähipäivien aikana noin 250 toimipistettä Pohjois-Amerikassa, uutisoi yhdysvaltalainen CNN.
Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu suuntasi kovaa kritiikkiä New Yorkin pormestaria Zohran Mamdania kohtaan puheessaan ...
Cefmof-säätiön talossa yhdistyvät vedyn tuotanto, varastointi, sähköntuotanto, lämmitys ja arkinen käyttö. Tiettävästi ...
Arolan, 27, pitkä matka Liigan eliittipakiksi ja A-maajoukkueen porteille on kertomus uskosta omaan tekemiseen.
Some results have been hidden because they may be inaccessible to you
Show inaccessible results