Suomessa käytettiin elokuussa sähköä 6,3 terawattituntia, mikä on 3,2 prosenttia enemmän vuoden takaiseen verrattuna, kertoo ...
Suomen hernesadosta on tänä vuonna tulossa suurin yli satavuotisen tilastointihistorian aikana. Asiasta kertoo ...
Maahanmuuttotaustaisten oppilaiden koulunkäynnin tukeminen vaihtelee merkittävästi koulujen välillä, selviää Kansallisen ...
Sairaala on järjestänyt tuoreille vanhemmille ja heidän vauvoilleen vuodenaikojen mukaan elävän kuvauspaikan ...
Yhteensä kaksi yleisön jäsentä on nyt saanut surmansa ampumisen seurauksena. STT –AFP Tänään 8:06 Yhdysvaltain presidentti ...
ESPN nostaakin Kuierin pudotuspeliennakossaan Dallasin mahdolliseksi ensimmäisen kierroksen ratkaisupelaajaksi. – Wings teki ...
Nepalin rajut tulvat ja maanvyörymät elokuussa olivat varoitus ilmastonmuutoksen etenemisestä koko maailmalle, sanoi maan ...
Haastattelussa Pezeshkian myös kiisti, että Jemenin huthikapinalliset olisivat Iranin talutusnuorassa. STT –AFP Tänään 3:18 ...
Yhdysvaltain maahanmuuttovalvonta on yhä militarisoidumpaa ja väkivaltaisempaa, arvioi ihmisoikeusjärjestö Amnesty ...
Suomen ja Ruotsin ilmavoimien koneet tekivät torstaina ensimmäisen yhteisen operatiivisen tunnistuslennon Suomenlahdella, ...
Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu suuntasi kovaa kritiikkiä New Yorkin pormestaria Zohran Mamdania kohtaan puheessaan ...
Venäläiset toimittajat seurasivat Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyiä keskiviikkona New Yorkissa YK:n yleiskokouksen ...
Some results have been hidden because they may be inaccessible to you
Show inaccessible results