Käräjäoikeus ei uskonut soramontulle mesoamaan menneen miehen selitystä siitä, miksi hänellä oli mukanaan alumiininen ...
Tampereen Valoviikkojen avajaisfestivaalia juhlitaan kymmenen päivän ajan. Tanssivat vedet ammentavat tänä vuonna oopperasta ja tamperelaisista tekijöistä.
Suomen Pihla Kaivo-oja paineli loppuotteluun nyrkkeilyn EM-kisoissa Bulgarian Sofiassa. Tampereen Voimailuseuraa edustava ...
Jari ”Bull” Mentula tekee uuden aluevaltauksen kohtaamalla nyrkkeilykehässä Kalle Palanderin. Ihan kaikkeen hän ei kuitenkaan suostu.
Tampereen Hervantaan suunnitellaan 16-kerroksista asuinkerrostaloa ja 3-kerroksista pysäköintirakennusta nykyisten pysäköintialueiden paikalle. Asemakaavamuutos koskee osoitteita Insinöörinkatu 48 ja ...
Tuottajajärjestöjen mukaan S-ryhmän osuus päivittäistavara­markkinoista oli viime vuonna jo 49 prosenttia. Järjestöt näkevät, että S-ryhmä on keskitetyillä ostoillaan jakanut markkinat alueellisesti ...
Oikeuskansleri huomautti Poutalaa, koska tämä myönsi avustuksen kahdelle järjestölle ilman riittäviä perusteluja.
Suomi ja Ukraina allekirjoittivat droonisopimuksen asejärjestelmien valmistuksesta. Tässä artikkelissa näytetään suoraa ...
Haittaa aiheutuu etelän suuntaan ajavalle liikenteelle. Tampereella on tapahtunut liikenneonnettomuus, joka vaikuttaa ...
Omakotitalon lattian alta tulee savua Kuhmoisissa, tiedottaa Pirkanmaan pelastuslaitos. Pelastuslaitos sai tiedon ...
Ylöjärveläisten festivaalien läheisyydessä tapahtui puukotus heinäkuussa. Syyttäjän mukaan nuori mies varustautui ottamalla ...
Sisä-Suomen poliisilaitoksen tutkinnanjohtaja Jari Luoto kertoo, että henkirikoksen tutkintanimike on vaihtunut tutkinnan ...