Siuronkosken sillalla pysäytettiin viime torstaina iltapäivällä liikennettä välillä molempiin suuntiin. Siurossa moiseen ei ...
Sisä-Suomen elinvoimakeskuksen tuoreen tilaston mukaan työttömien määrä kasvoi elokuussa viime vuoteen verrattuna.
Hannes Nurminen olisi saanut Nokialle rakentamaansa taloon lisää neliöitä suhteellisen vähäisellä lisäkustannuksella. Hän ei ...
Mestiksessä pelaa tällä kaudella yhdeksän joukkuetta, mukaan lukien Nokian Pyry. Ensi kaudesta alkaen suomalaisen jääkiekon ...
Alun perin Nokian Jam Cafessa oli tarkoitus järjestää vain yksi kampaustyöpaja. Kysyntä oli kuitenkin niin kovaa, että ...
Lasten ja nuorten osaamisesta kannetaan huolta, mutta samalla heidän ympäriltään on vähennetty tukea. Nokialaisen Pirkko ...
Pitkä nahkatakki on nyt lähes kauttaaltaan harmaan ja laikukkaan homeen peitossa. Vuokranantaja myöntää tietävänsä varaston ongelmasta ja kertoo, että korjausta valmistellaan.
Mestis-ottelun keskeyttänyt jäävaurio osoitti konkreettisesti, miksi 30-vuotiaan Nokian jäähallin perusparannusta tarvitaan.
Uhanalaisen palosirkan kotipaikka on vain noin kilometrin mittainen kaistale Siurossa. Lajin säilyminen vaatii nykyään ihmisiltä työtä, jota tehtiin jälleen talkoovoimin.
Mustavuoren laskettelukeskusta pyörittävä Mustavuori oy on päättänyt hakeutua konkurssiin. Yhtiön hallitus tiedottaa ...
Nokian KrP:n Juuso Ahola, 22, osoitti jälleen vaarallisuutensa keskiviikkona. Salibandyhuippu iski peräti neljä maalia ...
Taas seottiin sienistä. Tampereen Sieniseuran keruutuotetarkastaja Leena Hammar uskoo tietävänsä, miksi sienestys kuumentaa ...
Some results have been hidden because they may be inaccessible to you
Show inaccessible results