Presidentti Donald Trump sanoo sopimuksen antavan Yhdysvalloille pysyvän määräysvallan. Tanskan ja Grönlannin mukaan sopimus ...
Suomi tarvitsee kasvua, mutta tavoitteita ei voi edistää etenkään luonnon ja ihmisten hyvinvoinnin kustannuksella, kirjoittaa ...
Sinnikkyys kasvaa ympäristössä, jossa yrittämistä arvostetaan, onnistumisesta palkitaan ja pitkäjänteinen työ nähdään ...
Suomen ilmailuopiston kirjallisessa valintakokeessa epäillään luvatonta tekoälyn käyttöä. Nyt opisto itsekin on havainnut ...
Liikenne hidastuu valtatiellä 12 Sastamalan ja Nokian rajalla liikenneonnettomuuden vuoksi. Kärppälän ja Sarkolan kylien ...
Vanhoissa puhelinnumeroissa on muutoksesta kertova tiedote vähintään vuoden loppuun saakka, Pirha lupaa. Lisäksi kuukauden ...
Sukupuolten välinen ero elinajan­odotteessa on nyt alle viisi vuotta. Suomalais­poikien elinajanodote on kuitenkin edelleen ...
Vaalivilppi­epäily liittyy olosuhteisiin, joissa vasemmisto­puolueen Mohamed Abdukardir Ali valittiin valtiopäiville.
Kuolinsyyntutkija totesi kuoleman tapaturmaiseksi, mutta poliisi jatkaa kuolemaan johtaneiden syiden tutkintaa.
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump antoi poikkeuksellisesti kehuja YK:n yleiskokouksessa pitämässään puheessa. Hän ylisti ...
Pääkirjasto Metson kahvilan kilpailutus on herättänyt runsaasti keskustelua ja yhteydenottoja kaupungille. Nyt päättäjille ...
Kiinalaisten bussien sulkeminen kilpailun ulkopuolelle voi toimitusjohtajan arvion mukaan nostaa kustannusta yli kymmenen ...