Asiantuntijan mukaan riippuvuus yhdysvaltalaisesta energiasta voi muodostua riskiksi. Riippuvuus Yhdysvalloista voi muodostua ...
Ukrainan ex-puolustusministeri on käynnistänyt hankkeen sodankäynnin automatisoimiseksi roboteilla. Myhailo Fedorov. / ...
Volodymyr Zelenskyin mukaan vajeen kattaminen oli keskeinen aihe hänen eurooppalaisten kumppaniensa kanssa käymissään ...
Anastasia Kaševarovan mukaan ajatus "venäläisestä maailmasta" on tyhjä kuori ilman sellaista ohjaavaa ideologiaa.
Kiina-haukkojen vaikutusvallan kerrotaan heikentyneen Valkoisessa talossa. Xi Jinpingin valtiovierailu herättää ...
Rykmentti harjoittelee syyskuun lopulla ja lokakuun alussa Kaakkois-Suomessa, Länsi-Suomessa, Pohjois-Savossa ja ...
Ekonomistien mukaan on merkittävää, että viennin veto ei tule vain yhdestä toimialasta tai markkinasta. Datakeskustyömaa ...
Syksyn puuhuollossa nyrkkisääntö on yksinkertainen: iso puuvarasto kuuluu kuivaan ja ilmavaan paikkaan riittävän etäälle ...
Hallinto-oikeus hylkäsi liiallisesta voimankäytöstä potkut saaneen opettajan valituksen. Ministeri ihmettelee koululaitoksen ...
Ville Kaunisto tyrmää SDP-edustajien ulostulon. Ville Kaunisto hämmästelee demarien tukilinjaa. LEHTIKUVA / RONI REKOMAA ...
Kiina ja Venäjä ovat edelleen maan merkittäviä kumppaneita. Aluksia Hormuzinsalmessa Etelä-Iranissa syyskuussa 2026. AFP / ...
Europarlamentaarikko kehottaa panostamaan rohkeasti pelotteeseen. Mika Aaltola kehottaa Suomea yllapitämään vahvaa pelotetta.